Meidän ajatuksissamme Saatana on puna-asuinen, nahkasiipinen kilipukki hiilihankoneen, sarvineen ja häntäneen. Ja kukaanhan meistä ei usko tuollaisen hahmon olemassa oloon. Juuri sen vuoksi Saatana haluaakin hänet kuviteltavan tuollaiseksi. Saatanan on helpompi johtaa ihmisiä eroon Jumalasta, kun ihmiset eivät usko häneen. Kun he eivät usko, he eivät myös osaa pelätä rangaistusta synneistään.

Minä nyt kerron, lainaten Kauhun käsikirjaa, mistä tämä meidän ihmisten itse luomamme pukinhahmo tulee: Sarvet symboloivat luonnon lisääntymisvoimaa ja punainen asu verta ja tulta. Pukinsorkat ja -häntä ovat Kreikan mytologian ilkikurisen ja seksuaalisen Panin rekvisiittaa. Itse pukinhahmo on antiikin lähi-idän kansojen hedelmällisyysriiteistä johtuva. Atrain, eli hiilihanko on yleinen osa pahojen henkien välineistöä. Noituuden äiti Hekatella (Kreikka) piikit symboloivat hänen mahtiaan maan, manalan ja ilman voimiin. Nahkasiivet ovat paitsi jäänne Luciferin siivistä, myös viittaus yöhön ja lepakon siipiin sekä ilman herruuteen.

                                             

Kilipukkisaatanaa ei ole tietenkään olemassakaan, mutta kyllä Saatana silti on. Aikojen alussa oli Saatana yksi Jumalan enkeleistä. Hän oli kerubeista, eli jumalolennoista, eli enkeleistä kaunein. Hänen nimensä oli, ja on edelleenkin, Lucifer.

Lucifer on latinaa ja tarkoittaa valontuojaa/valonkantajaa, kointähteä eli Venusta, joka ennakoi aamuyöstä auringonnousua, ja joka loistaa yksin pimeällä taivaalla, kunnes aurinko nousee ja peittää sen näkyvistä. Jes.14 jakeessa 12 lukeekin: "Kuinka olet taivaalta pudonnut, sinä kointähti, aamuruskon poika!". Ja otetaan sama jae kokonaisuudessaan englanninkielisen yhä käytössä olevan kirkkoraamatun mukaan: "How art thou fallen from Heaven, O Lucifer, bright son of the morning". Tämä hieman vääristää alkuperäistä käännöstä, mutta selittää Lucifer-nimen yleisyyden Saatanan synonyymina.

Saatana oli vastuussa kaikesta musiikillisesta palvonnasta Jumalaa kohtaan. Hän tunsi ja tuntee yhä musiikin paremmin kuin kukaan muu, Jumalaa lukuunottamatta. Hänen ruumiiseensa oli rakennettu soittimia. Mutta tästä musiikkiaiheesta kerron joskus lisää. Mietihän silti sitä, miksi puhutaan, että raskas musiikki, synkät sanoitukset ja nauhoilta takaperin kuultavat saatanalliset viestit ovat lähtöisin Saatanasta.

Ja kävi niin, että Saatana tuli ylpeäksi kauneudestaan ja halusi tulla Jumalan vertaiseksi. Hän halusi enkelten palvelevan itseään, mutta Jumala ei tietenkään sallinut sitä. Niinpä hän karkotti enkelinsä Taivaasta. Tämä kaikki kerrotaan Raamatussa Hes.28:13-17 ja se kuuluu näin:

"Eedenissä, Jumalan puutarhassa, sinä olit. Peitteenäsi olivat kaikkinaiset kalliit kivet; karneolia, topaasia ja jaspista, krysoliittia, onyksia ja berylliä, safiiria, rubiinia ja smaragdia sekä kultaa olivat upotus- ja syvennystyöt sinussa, valmistetut sinä päivänä, jona sinut luotiin. Sinä olit kerubi, laajalti suojaavainen, ja minä asetin sinut pyhälle vuorelle; sinä olit jumalolento ja käyskentelit säihkyväin kivien keskellä. Nuhteeton sinä olit vaellukseltasi siitä päivästä, kunnes sinussa löydettiin vääryys. Suuressa kaupankäynnissäsi (kaupankäyntiä ihmissieluista) tuli sydämesi täyteen väkivaltaa, ja sinä teit syntiä. Niin minä karkoitin sinut häväistynä Jumalan vuorelta ja hävitin sinut, suojaava kerubi, pois säihkyväin kivien keskeltä. Sinun sydämesi ylpistyi sinun kauneudestasi, ihanuutesi tähden sinä kadotit viisautesi. Minä viskasin sinut maahan, annoin sinut alttiiksi kuninkaille, heidän silmänherkukseen".

Saatana on heprealainen sana, joka tarkoittaa vastustajaa, estäjää ja syyttäjää. Juuri tässä ominaisuudessa Saatana kiertelee maan päällä ja koettelee ihmisten uskoa. Hän eksyttää ihmisiä kauas Jumalasta, sillä hän vihaa ihmisten ainutkertaista elämää maapallolla. Hän vihaa, koska ihminen voi päästä Taivaaseen, jos elää hengellistä elämää, mutta Saatanaa itseään tietää ikuinen kuolema. Sanotaankin, että Saatana käy kiljuen kuin jalopeura, sillä tietää aikansa käyvän vähiin. Saatana toimii myös ihmisen kuoltua tämän syntien julkituojana ja syyttäjänä Jumalan edessä. Lisäksi Saatana on tämän syntisen ja turmeltuneen maailman Herra aivan kuten Jeesus on hengellisen ja hyvän Taivaan valtakunnan Herra.